Toivon tosissani, että se ei ole vain toiveajattelua, kun minusta tuntuu tällä hetkellä, että ehkä olen saanut taas elämäni ja itseni jotenkin järjestykseen, eikä minun tarvitse romahdella koko ajan. Loppujakso ja koeviikko tulevat kyllä olemaan tosi stressaavia, mutta mitään sen isompia murheita minun ei toivottavasti tarvitse kestää. Ei olisi kyllä ihme, jos parin päivän päästä tilanne ja mielialani olisivat ihan päinvastaisia. Saa nähdä.
Olen nähnyt erään ihmisen, jonka edellisen kerran näin vilaukselta juhannuksena, pari kertaa viimeisen viikon aikana ja olen tyytyväinen siitä, kuinka "tunteettomasti" olen pystynyt menemään hänen ohi. En ajattele mitään. En enää koe tarvetta nauraa vahingoniloisesti, tuntea vihaa ja katkeruutta, ei mitään. Hyvä niin.
Eräs asia minua on kuitenkin ruvennut ahdistamaan, mutta siihen ei auta oikein muu kuin odottaa ja katsoa, miten asiat etenevät. Siihen on kuitenkin niin monta vuotta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti