We had fire in our eyes

Long time no see. Or writing?

No mutta joo. Minun piti joku vanhojentanssipostaus tms. tänne jo silloin parisen viikkoa sitten laitella, mutta jotenkin aina silloin kun on ollut kirjoitusfiilis, en ole päässyt koneelle - ja silloin taas kun olen, tuijotan vaan tätä kirjoituslootaa enkä keksi mitään. Ja nyt enää tuntuu hölmöltä wanhoista ruveta selittämään, kun ne meni jo. En tiedä.

Hiihtoloma loppui juuri (tarkalleen ottaen loppui sunnuntaina, mutta huomenna eka koulupäivä) ja oltiin se viikko perheen kanssa Espanjassa, Torremolinoksessa. Siellä oli ihan kivaa, olen vaan menettänyt sydämeni suurkaupungeille tyyliin Lontoo, Pariisi ja Berliini, niin pienehkö rantakaupunki hiekkarantoineen tuntui vähän tylsältä. Varsinkaan kun autosähläysten takia en päässyt oikein mitään kiinnostavia nähtävyyksiä näkemään, Ronda vaikutti jännältä mutta kesken automatkan suunnitelmat muuttui ja Gibraltaria en nähnyt raja-aitoja ja Gibraltarinvuorta enempää, kun iskä juuri sillä reissulla jätti sen ja pikkuveljen passit hotellille. Murr. Malaga oli kyllä kiva (koska se oli juuri sellainen kiinnostava ja monipuolinen isompi kaupunki, heh), mitä siellä nyt parina päivänä vähän pyörittiin. Sinne voisin haluta uudestaankin.

Sunnuntai ja maanantai olivat aika täydellisiä päiviä, vähän minua jännitti, että mitä käy kun olen viikon poissa ja tulen takaisin, mutta asiat olivatkin onneksi paremmin kuin hyvin, enkä joutunut kokemaan samaa paskaa kuin viime kesänä.

Juuri nyt on vähän paska fiilis ja en tiedä pitäisikö minun olla vihainen itselleni vai muille. Itsepähän olen tyhmä ja äkkipikainen ja loukkaannun kaikesta jne. jne., mutta kyllä minäkin joskus osaan suhtautua pettymyksiinkin järkevästi.

Lisäksi minua surettaa se, kun kuulin eilen että yläasteaikainen luokanvalvojani (ja ala-asteellakin nelosesta asti opetti saksaa) on kuollut. Eihän nyt vielä niin kauhean vanhakaan ollut, mutta sellainen syöpä on ):

I know it hurts, it was meant to

Tästä ei välttämättä tule mitään kovin pirteää tekstiä, kun olen taas kotona kipeänä koomaamassa ja olen ilmeisesti taas tehnyt jotain väärin.

Filosofiaa lukiessa ja sen koetta tehdessä tulee aina se sama fiilis - aivot uhkaavat räjähtää päästä sen kaiken ristiriitaisuuden, paradoksaalisuuden ja epämääräisen pohdinnan takia. Oikeastaan olisin osannut kaiken ihan yhtä hyvin lukemattakin, kun siinä oli niin paljon omaa pohdintaa ja omien mielipiteiden pohtimista (mikä oli vähän tyhmää, koska en minä tiedä mitä mieltä minä olen, filosofiassa ei ole olemassakaan suuntausta, jossa ei olisi ongelmakohtia). Nyt voisi miettiä, että miksi ihmeessä minä siis luen filosofiaa. Koska kaikessa älyttömyydessään ja tyhmyydessään (tai juuri niiden takia) se on tosi hauska ja mielenkiintoinen aine.

Masentaa ihmisten mustavalkoinen ajattelu, hehkutetaan että ollaan niin suvaitsevaisia ettei mitään rajaa, mutta silti ei kestetä sitä, jos joku on eri mieltä ja ihan ystävällisesti esittää mielipiteensä.

Okei, en minäkään ole täydellinen, ehkä syyllistyn itsekin tuohon joskus... Ja sen jälkeen, kun lyhyen ajan sisällä saa kuulla useasti olevansa itsekäs ja kykenemätön ajattelemaan muita ihmisiä, alkaa itsekin vähitellen ajattelemaan niin itsestään.

What am I supposed to think about wondering round inside out...?

Luulin, että olisin oppinut jo sen, että kun on huono päivä, ei pidä odottaa yhtään mitään positiivista. Petyn kuitenkin.

Luulin, että olisin jo viime talvena oppinut, että bussipysäkille lähdetään ajoissa, ettei tarvitse juosta/pikakävellä saappaissa, joissa on melkoiset korkeat korot ja vittuuntua.

Luulin, että jo vihdoin tajuaisin, että niihin kokeisiin on tarkoitus lukea. Enkun kuitenkin mielellään pitäisin kympissa, mutta tällä lukuinnolla no chance.

Kävin eilen poikaystäväni kanssa katsomassa Breaking Dawn 1:n ja se joiltain osin jopa menetteli. Päivä oli kiva siihen asti, että tein sen minkä melkein aina teen.

Olen vain liian väsynyt.