lauantai 24. joulukuuta 2011

Sweet music everywhere

On hieman hankalaa yrittää kirjoittaa samaan aikaan melankolista söpöstelyfikkiä (miten ihmeessä minä aina päädyn kirjoittamaan Lilystä, vaikka kovasti väitänkin, etten pidä hänestä ?) samaan aikaan, kun häröilee 12-vuotiaan pikkuveljen kanssa Facebookin Chatissa. No, käyhän se näinkin.

Eilen oli kiva päivä, oli ihanaa saada varmuus siitä, että kaikki on hyvin (melkein huvittaa se, kuinka taas lomalla kävi näin). Ja niin on tämäkin päivä ollut kiva, perus rauhallinen jouluaatto. Luntakin saatiin tänne, jee. Saa nähdä, ovatko enää huomenna maassa...

Hyvää joulua kaikille ♥

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Like a lovesick fool

Nyt on toisen lomapäivän ilta ja minä ahdistun tekemisen puutteesta. Mitä ihmettä?

Olin eilen ensimmäistä kertaa ikinä seinäkiipeilemässä ja se oli oikeastaan tosi kivaa. Odotin, että en edes uskaltaisi lähteä kiipeämään sitä seinää kun korkeanpaikankammoinen olen, mutta ei siinä tullut oikeastaan sitä ajateltua, kuinka korkealla on. Kädet ovat kipeät, kun tekniikkani oli aluksi vähän väärä, mutta olen kyllä iloinen, että lähdin mukaan. Ihan senkin takia, että oli kiva nähdä ihmisiä, kun loppuloma todennäköisesti tulee menemään aika epäsosiaalisissa merkeissä, tuskin tulen näkemään perheen lisäksi muita kuin poikaystävääni ja paria kaveria.

Sen takia, että satun olemaan juuri nyt aivan tajuttoman onnellinen ja päädyin lukemaan vanhoja Irc-Gallerian blogimerkintöjäni, on pakko taas ihmetellä, miten ihmeessä selvisin loppukesästä/alkusyksystä hengissä. Asiat ovat niin päinvastoin nyt.

lauantai 17. joulukuuta 2011

She saw me coming

Tänään tarinani A love that should have lasted aloittamisesta on tasan vuosi, tajusin.

Päivälleen vuosi sitten parisen tuntia ennen joulujuhlaa minuun iski inspiraatio ja aloin kirjoittaa hullulla tahdilla saadakseni mahdollisimman paljon kirjoitettua, ennen kuin pitäisi lähteä.

Kauankohan tulen vielä tuon tarinan kanssa viettämään?

Minusta on hassua, kuinka paljon pystyn eläytymään tuon tämänhetkisiin tapahtumiin, Scarlettin ajatuksiin, vaikka oikeasti minulla on itselläni aivan päinvastaiset fiilikset. Toisaalta, se, että olen vihainen Judelle siitä mitä hän teki tai oikeastaan jätti tekemättä, ei ole ihme, kun se hahmo raivostuttaa minua vähän väliä. Huolestuttavaa sinänsä, että toinen päähenkilö ärsyttää minua niin pahasti :'D

perjantai 16. joulukuuta 2011

I keep telling myself, I keep telling myself...

(That I'm not the desperate type

... but you make me look through blinds)

Hermoromahdus ja/tai paniikkikohtaus, täältä tullaan. Ehkä itkukohtauksia ei enää tule, kun hämmensin jo 12-vuotiaan pikkuveljen purskahtamalla itkuun kesken avautumisen päivän tapahtumista.

Haluan huomisen tänne nythetikiitos

Masentaa ihmisten ilkeys, minulla ihan oikeasti kävi sääliksi erästä ihmistä ja menetin hermoni. Ja todennäköisesti eivät ne edes tajunneet, kuka minua kuuntelisi?

Saatiin me sentään veljen kanssa ostettua viimein äidille se joululahja. Ja päätettiin, mitä ostetaan isälle.

torstai 15. joulukuuta 2011

What's the use of worrying?

Vieläkin aika mahdotonta käsittää maanantaita, että se oikeasti tapahtui. Jotenkin... liian epätodellista ja kaukaista ollakseen oikeasti mahdollista.

Todistukseni oli ihan jees, vaikka se enkku nyt ketuttaakin - vaikka tiedän, etten voi syyttää siitä mitään muuta kuin laiskuuttani -, matikka olikin noussut siitä kokeen seiskasta kasiin.

Päädyimme eilen poikaystäväni kanssa muistelemaan sitä, kun aloimme seurustella ja ekoja kertoja kun suutelimme, ja se oli aika hassua, kun niistä ajoista on jo aika paljon aikaa. 17 kuukautta.

tiistai 13. joulukuuta 2011

(otsikkokriisi)

Se tunne, kun last.fm:ssä lisää Paul McCartneylle tagin "seen live". Ei luoja.

Vieläkin ihan sika epätodellinen fiilis.

Minä. Vittu. Näin. Yhden. Beatleista. Livenä. ♥

perjantai 9. joulukuuta 2011

Breathe in for luck, breathe in so deep

Kertokaa nyt joku.

Mikä näissä perjantai-illoissa ihan oikeasti on?
En oikein osaa päättää, yritetäänkö minua järjestelmällisesti saada hajalle, jotta voin lauantaina ahdistua siitä, kuinka vitun herkkä olen, vai onko tämä vain ihan tavallinen päivä, mutten vain osaa suhteuttaa asioita ja olla ylireagoimatta.
Milloinkohan viimeksi on ollut perjantai, jolloin en ole joutunut pettymään edes pienesti?

Olen ihan naurettava.

perjantai 2. joulukuuta 2011

The boys are too refined

Muuten tämä päivä on ollut ihan kiva ja perus hysteriaperjantai, mutta saatiin takaisin pari koeviikon koetta ja ne eivät menneet ihan odotusten mukaan.

Lyhyen matematiikan kokeesta 7. Kaikkien edellisten kurssieni (sen yhden pitkän matikan kurssin ja muiden lyhyiden) arvosanani on ollut 9, eli siis vähän kyrsii. En tajua, mitä siinä kokeessa tapahtui, luulin sen menneen vähän paremmin, ehkä kasin arvoisesti. Muuten se koe menikin ihan jees, mutta ensimmäisen, helpoimman tehtävän olin möhlinyt ihan täysin ja se meni nollille ja vähensi pisteitä kivasti. Vittu.

Lisäksi, tämä voi kuulostaa aivan aiheettomalta ja naurettavalta valitukselta, mutta sain englannin kokeesta tasan yhdeksän, kurssista myös 9. Ei muuten, mutta kun kaksi edellistä englannin kurssiani ovat olleet kymppejä ja en ole varmaan kahdeksannen tai seitsemännen luokan jälkeen saanut enkun kokeesta 9+/9½:a huonompaa. Olen tämän kurssin aikana turhautunut usein siihen, kuinka englannin ainekirjoitukset eivät todellakaan ole se vahvuuteni, mutta yleensä olen muuten kokeissa pärjännyt niin virheettömästi, että olen sen 10- kokeesta siitä aineesta huolimatta. Mutta nyt en ja en tiedä, uskallanko edes katsoa sitä koetta, mitä kaikkea olen siinä mokannut.

Noh, enkussa nyt 5- eli kulttuurikurssi, niin ehkä motivaationi ja kiinnostukseni pysyvät niin korkealla, että saan nostettua sen numeron takaisin.

Äidinkielen numeroni uskon pysyvän edelleen ysissä - sentään, varmaan ainoa arvosana ruotsin lisäksi joka ei ole vielä tänä vuonna tippunut -, mutta venäjästä en kyllä yhtään tiedä. Sillä opettajalla on niin hiton korkeat odotukset meidän suhteen, että on varmaan taas joutunut pettymään.

Onneksi on viikonloppu, niin saan ajatukset muualle koulusta ja pysyn hyvillä mielin.

torstai 1. joulukuuta 2011

Then I will follow you into the dark

Kuka minä olen odottamaan ihmisiltä kykyä ottaa muut, esim. minut, huomioon, kun en näköjään kaikkien tärkeidenkään ihmisten kohdalla pysty siihen itse?

(Juuri ärsyynnyin blogimerkinnöistäni, joista en itsekään jälkeen päin ymmärrä, mistä asiasta/tilanteesta olen puhunut. Ja nyt teen sen taas. Anteeksi.)

Tavallaan asiat ovat paremmin kuin pitkään aikaan, mutta kuitenkin jotain puuttuu, joku minussa on muuttunut ja tekee asiat vaikeiksi. Tuntuu, kuin en enää tietyissä tilanteissa osaisi olla oma itseni, joudun yrittämään aivan kauheasti ollakseni sitä ja siltikin jokin puuttuu. Olen aina ollut huono löytämään tilanteeseen juuri sopivia sanoja sanottavaksi, mutta nyt se tuntuu toisinaan aivan mahdottomalta.

En haluaisi tämän olevan näin negatiivissävytteinen merkintä, mutta tuo pohdinta nyt sai vähän semmoisen sävyn.