We had fire in our eyes

Long time no see. Or writing?

No mutta joo. Minun piti joku vanhojentanssipostaus tms. tänne jo silloin parisen viikkoa sitten laitella, mutta jotenkin aina silloin kun on ollut kirjoitusfiilis, en ole päässyt koneelle - ja silloin taas kun olen, tuijotan vaan tätä kirjoituslootaa enkä keksi mitään. Ja nyt enää tuntuu hölmöltä wanhoista ruveta selittämään, kun ne meni jo. En tiedä.

Hiihtoloma loppui juuri (tarkalleen ottaen loppui sunnuntaina, mutta huomenna eka koulupäivä) ja oltiin se viikko perheen kanssa Espanjassa, Torremolinoksessa. Siellä oli ihan kivaa, olen vaan menettänyt sydämeni suurkaupungeille tyyliin Lontoo, Pariisi ja Berliini, niin pienehkö rantakaupunki hiekkarantoineen tuntui vähän tylsältä. Varsinkaan kun autosähläysten takia en päässyt oikein mitään kiinnostavia nähtävyyksiä näkemään, Ronda vaikutti jännältä mutta kesken automatkan suunnitelmat muuttui ja Gibraltaria en nähnyt raja-aitoja ja Gibraltarinvuorta enempää, kun iskä juuri sillä reissulla jätti sen ja pikkuveljen passit hotellille. Murr. Malaga oli kyllä kiva (koska se oli juuri sellainen kiinnostava ja monipuolinen isompi kaupunki, heh), mitä siellä nyt parina päivänä vähän pyörittiin. Sinne voisin haluta uudestaankin.

Sunnuntai ja maanantai olivat aika täydellisiä päiviä, vähän minua jännitti, että mitä käy kun olen viikon poissa ja tulen takaisin, mutta asiat olivatkin onneksi paremmin kuin hyvin, enkä joutunut kokemaan samaa paskaa kuin viime kesänä.

Juuri nyt on vähän paska fiilis ja en tiedä pitäisikö minun olla vihainen itselleni vai muille. Itsepähän olen tyhmä ja äkkipikainen ja loukkaannun kaikesta jne. jne., mutta kyllä minäkin joskus osaan suhtautua pettymyksiinkin järkevästi.

Lisäksi minua surettaa se, kun kuulin eilen että yläasteaikainen luokanvalvojani (ja ala-asteellakin nelosesta asti opetti saksaa) on kuollut. Eihän nyt vielä niin kauhean vanhakaan ollut, mutta sellainen syöpä on ):

All I want is to know you're there

Nyt on taas sellainen hetki, etten tiedä, miten selviäisin yhtään mistään ilman äitiäni. (Toisin sanoen viikonlopun ongelmat eivät ihan ratkenneetkaan, romahdin taas, mutta äitini onnistui piristämään ainakin hetkeksi. Ainakin on vähän vahvempi olo.)

Se on todella hämmentävää, kuinka samanlaisia me kaksi olemme. Tavallaan se on hyvä, äiti ymmärtää, kuinka herkkä ja ailahtelevainen olen ja osaa tilanteen tullen joko palauttaa minut maan pinnalle ja saa ajattelemaan asioita useammalta kantilta tai sitten saa piristettyä ja uskomaan, että kyllä kaikki jotenkin järjestyy.

Joskus taas meidän samanlaisuutemme on perseestä, sillä riitamme lähtevät toisinaan hieman käsistä kun olemme molemmat niin äkkipikaisia ja marttyyreita. (Mutta äitini leppyy vielä nopeammin kuin minä ja sitten minua ärsyttää kun yritän vielä mököttää mutten pysty.)

Tästä taisi nyt tulla aika lailla edellisen toista varsinkin kun vielä pakko sanoa, että vihaan tätä jaksoa. Toiveeni opettajista parin aineen kohdalla eivät käyneet toteen. Ja kun olen muutenkin henkisesti niin uuvuksissa, niin en jaksaisi tällaista jaksoa juuri nyt.

Kyllä minä tästä suosta nousen. Joskus.

Ainakin tämä mieliala on palauttanut inspiraationi kirjoittaa runoja. Eilen illalla sain aikaiseksi iPodin muistioon yhden englanninkielisen, jonka alunperin suunnittelin lisääväni tänne, mutta siitä tuli niin henkilökohtainen etten taida pystyä. Kaikki runothan ovat jollain tasolla, mutta siinä olin liian suora.

I haven't lost anything except my mind

Jotenkin vähän sellainen olo, että tänään koko maailma on minua vastaan. Mutta onneksi vain vähän.

Deja vu -tunne yläasteajoista ei ole tiedättekö ollenkaan kiva. Okei, on minulla yläasteesta paljon hyviäkin muistoja, mutta juuri nyt ne huonot vievät juuri ja juuri voiton. Lisäksi juuri nyt on sellainen fiilis, että miksi vitussa olen lukiossa, miksen olisi päättänyt säästää hermojani ja päättää mennä amikseen? Toisaalta taas, tuskin olisin viihtinyt siellä.

Tämän pointti on ehkä se, että asioilla on aina kaksi puolta. Ja se, että ehkä on hauska ja hyödyllinen sana.

Niin ja hyvää uutta vuotta!

The boys are too refined

Muuten tämä päivä on ollut ihan kiva ja perus hysteriaperjantai, mutta saatiin takaisin pari koeviikon koetta ja ne eivät menneet ihan odotusten mukaan.

Lyhyen matematiikan kokeesta 7. Kaikkien edellisten kurssieni (sen yhden pitkän matikan kurssin ja muiden lyhyiden) arvosanani on ollut 9, eli siis vähän kyrsii. En tajua, mitä siinä kokeessa tapahtui, luulin sen menneen vähän paremmin, ehkä kasin arvoisesti. Muuten se koe menikin ihan jees, mutta ensimmäisen, helpoimman tehtävän olin möhlinyt ihan täysin ja se meni nollille ja vähensi pisteitä kivasti. Vittu.

Lisäksi, tämä voi kuulostaa aivan aiheettomalta ja naurettavalta valitukselta, mutta sain englannin kokeesta tasan yhdeksän, kurssista myös 9. Ei muuten, mutta kun kaksi edellistä englannin kurssiani ovat olleet kymppejä ja en ole varmaan kahdeksannen tai seitsemännen luokan jälkeen saanut enkun kokeesta 9+/9½:a huonompaa. Olen tämän kurssin aikana turhautunut usein siihen, kuinka englannin ainekirjoitukset eivät todellakaan ole se vahvuuteni, mutta yleensä olen muuten kokeissa pärjännyt niin virheettömästi, että olen sen 10- kokeesta siitä aineesta huolimatta. Mutta nyt en ja en tiedä, uskallanko edes katsoa sitä koetta, mitä kaikkea olen siinä mokannut.

Noh, enkussa nyt 5- eli kulttuurikurssi, niin ehkä motivaationi ja kiinnostukseni pysyvät niin korkealla, että saan nostettua sen numeron takaisin.

Äidinkielen numeroni uskon pysyvän edelleen ysissä - sentään, varmaan ainoa arvosana ruotsin lisäksi joka ei ole vielä tänä vuonna tippunut -, mutta venäjästä en kyllä yhtään tiedä. Sillä opettajalla on niin hiton korkeat odotukset meidän suhteen, että on varmaan taas joutunut pettymään.

Onneksi on viikonloppu, niin saan ajatukset muualle koulusta ja pysyn hyvillä mielin.

... nyt se taas alkaa

Edellisessä merkinnässä mainitsemani kärsivällisyys taisi tarkoittaa sitä, että jaksoin odottaa tätä päivää, enkä ruvennut hankalaksi. Ja tästä eteenpäin, myös. Minun on tajuttava, ettei kaikkea voi saada juuri sillä hetkellä ja kaikkeen ei voi saada vastausta heti.

Ja joo minäkin rakastan lukiota ja sitä, kun jo paria päivää ennen koulun alkua alan stressaamaan kurssivalintoja kun ne kusee enkä pääse muuttamaan niitä ja voi hitto. Jos eka vuosi meni ihmetellessä sitä, kuinka paljon odotettua rennompaa lukio oli, tämä ja seuraava vuosi menee tuskaillessa. Pitäisi osata päättää, mitä ihmeen aineita minä nyt sitten kirjoitan. Ja vanhojen tanssit. Voi jestas.

Stressaaminen on ihanaa. Eli perseestä.

Time goes fast

Penkkarit olivat tänään (ja oli hauskaa, koulussa oli kaikkea jännää) ja hieman ahdistaa se, että itselläni ne ovat kahden vuoden päässä edessä ja vanhojen tanssitkin vuoden päästä. Niin pian. Miten aika on voinut mennä näin nopeasti?

Lyhyt ja random

On se jännä, että vajaan puolen tunnin päiväunien ja toisen puolen tunnin koomaaminen piristää kummasti, enää ei vituta yhtään :--)

Tuo lumentulo voisi kyllä riittää, ja vaikka voisi alkaa lumet sulaakin. Kiitos.

Ja mulla soi taas kerran Panic! at the Discon (itken verta kun en saa tageihin laitettua sitä huutomerkillä, P!ATD on nimenomaan huutomerkillä eikä ilman, murr) The Ballad of Mona Lisa, ja blogin nimikin tulee kyseisestä biisistä.

Tänään oli vika päivä koeviikkoa, huomenna taas paluu tavalliseen koulunkäyntyiin, nyyh. Tykkään koeviikoista ♥