Don't know why but I wish that maybe I could lose myself

Turha sitten odottaa tältä kirjoitukselta yhtään mitään järkevää sisältöä tai loogisuutta tai ymmärrettävyyttä kaikilta osin tai yhtenäisyyttä. I have warned you.

Tänään iltapäivällä tajusin sen, kuinka samanlainen "tilanne" minulla paria pientä poikkeusta lukuun ottamatta on juuri nyt verrattuna toissasyksyyn. (Paniikkikohtauksia useampana päivänä viikossa huonon itsetunnon ja koulustressin takia.) Olen pohjimmiltani onnellinen ja monet asiat ovat paremmin kuin vähään aikaan. Mutta sitten pienehkö, kouluun liittyvä asia alkaa stressata hetki hetkeltä enemmän. Pystyn sulkemaan sen aina välillä ulkopuolelle, en ajattele sitä, mutta ahdistus jää. Jossain vaiheessa onnistun kääntämään sen omaksi viakseni - minussa on vikaa, minä teen väärin, olen paska. Itsetuntoni valuu todella alas. Ja uhkaan sotkea nekin asiat, jotka ovat hyvin ja joiden takia ei pitäisi ahdistua.

(Ei luoja, kirjauduin tässä välissä sisään Irc-Galleriaan ja sinne oli tullut pyyntö osallistua johonkin MLL:n tyttökyselyyn, joka koskee mm. tyttöjen itsetuntoa. Kivaa.)

Enkä oikein ymmärrä, miten ihmeessä poikaystäväni jaksaa niin ihmeen hyvin tuota puolta minusta, päädyimme puhumaan asiasta - tästä epävarmuus/itsetuntohässäkästä - hieman viime viikonloppuna. Olen toisinaan aivan älyttömän vaikea ihminen, herkkä, äkkipikainen (toisaalta en pitkävihainen, lepyn suurin piirtein sekunnissa). Mutta silti hän jaksaa ja pysyy tyynenä kun itse olen ihan ihme temperamenttinen sekopää. Tuli muuten eilen tasan puolitoista vuotta täyteen ♥

Kävin tänään kampaajalla sopimassa vanhojentanssikampauksestani ja samalla pikaisesti kokeiltiin, miltä se tulee näyttämään ja tämä on tosi kiva. Ja hämmentävää, että hiukseni ovat siitä iltapäivästä lähtien pysyneet kiharina. Normaalisti nämä pysyy kiharina ehkä sen 15 minuuttia ja lässähtävät sitten. Ehkä en vaan itse osaa.

Ja nyt on uusimman TVD-jakson vuoro. Ja huomenna parhaan kaverin kanssa shoppailemaan, jee.

Okei ei tästä ihan niin epämääräinen tullut.

I'm a thinker not a talker

Minulla soi päässä joku biisi, joka on tosi hyvä ja haluaisin kuunnella sen siksi, mutta en muista mikä se on. En tiedä onko se minulla edes koneellani, Spotify-soittolistaltani se ainakin löytyy, mutta se nyt ei kauheasti auta kun siellä on biisejä niin hitosti.

En tiedä, miksi kirjoitin tuon, koska ei se kyllä erityisemmin juuri nyt ärsytä tai mitään. Suurimman osan ajatustilastani vie juuri nyt ahdistus siitä, millaisia ihmiset voivat olla. En ymmärrä. Okei, tämä vahvistaa mielipidettäni eräästä asiasta, mutta ääh. En-ymmärrä-en-ymmärrä-en-ymmärrä.

Tänään on ollut muutenkin tosi outo päivä. Aamulla ahdistuin jostain asiasta jota en enää muista - mutta onneksi eiliset huolen aiheeni menivät jo ohi, tiesin koko illan ajan että se oli turhaa. Päivällä kirjoitin ehkä oudoimman - tietyllä tavalla - kirjoittamani fikin hetken mielijohteesta. Mielialani oli silloin aika hyvä, joten on vähän jännää, että pystyin kirjoittamaan sellaisen tekstin, niin tulkinnanvarainen kuin se olikin.

Sain perjantaina lainaksi kaveriltani Vampyyripäiväkirjojen ensimmäisen tuotantokauden ja olen nyt katsonut sitä viiden jakson verran. Se on hauskaa, kun en ole ensimmäistä kautta nähnyt kuin sen kerran vuosi sitten, kun aloin netistä TVD:tä seuraamaan. Osa hahmoista on muuttunut siitä ihan hirveästi ja rakastan sitä kuinka se juoni on kehittynyt niin mielettömästi noista ensimmäisista jaksoista.

Tämän kirjoittaminen ja randomien juttujen selittäminen vähän lievensi vittuuntumistani ja epäuskoani ihmisten suhteen. En vaan aina voi käsittää.

Ja löysinkin sen biisin, joka soi päässäni.

So much more than I can take

Varoitus: epämääräinen ja toivottavasti pikainen fanitusavautuminen.

The Vampire Diariesin uusin jakso (S3E3 The End of the Affair). Neroutta. Täydellisyyttä. Minun on vaikea ymmärtää, että yhden tv-sarjan yhdestä jaksosta voi herätä tällaiset tuntemukset.

Tämä sarja oikeasti hakkaa ne vitun kirjat mennen tullen. Niissä viidessä sarjan kirjassa, jotka olen ehtinyt lukea, juoni ei koskaan onnistunut kehittymään läheskään yhtä koukuttavaksi (lähinnä kuviot alkoivat aiheuttaa epäuskoisuutta ja huvitusta) eivätkä hahmot ole niin moniulotteisia. 

Miten jaksan taas odotella yhden viikon? Muistan sen ajan, kun aloin TVD:tä katsomaan ja saatoin katsoa yhdellä koeviikolla neljäkin jaksoa päivässä saadakseni Amerikan tahdin kiinni. Nyt pitää odotella aina se viikko tai jos jotain random kiitospäivä- tai joulutaukoja tulee, niin enemmän ):