Mitään sen ihmeellisempää asiaa minulla ei juuri nyt ole ja jossain vaiheessa ärsyynnyn taas siihen, kun kukaan ei kommentoi, mutta kirjoittelenpas kuitenkin jotakin.
Sen vastapainoksi, että äikän tunneilla minulla on nykyään melkein koko ajan epämääräinen ärsyyntymisen tunne (ennen olin about äikänopen lellikki ja hän ainakin oletti minun tietävän kaiken, mutta tässä jaksossa sössin näytelmäanalyysin ja muutenkin pystyisin parempaan mutta en vaan jaksa, niin koomaan ne tunnit), enkun tunneilla tulee taas se onnistumisen tunne. Siellä minä osaan, siellä minä pärjään. Opettajamme osaa olla usein aika vittumainen ja ärsyttää aika lahjakkaasti välillä, mutta seoihgtrh. Tänään kävin kysymässä, että haittaako se kauheasti jos ylitin kirjoitelman maksimisanamäärän taas vaihteeksi sadalla sanalla (150-200 sanaa, niin mulla se taas venähti 310 sanaan), niin: "Ei todellakaan haittaa, sinä olet kuitenkin aika hyvä kirjoittaja, niin kiva vaihteeksi saada lukea vähän enemmän hyvääkin tekstiä."
Toisaalta, siksi että enkku kiinnostaa minua ja tiedän olevani siinä tosi hyvä, stressaan sitä ihan kauheasti. En ole ikinä saanut englannin kokeesta alle ysiä, ja kasi olisi minulle maailmanloppu. Plus että minulla oli edellinen kurssi kymppi, niin kauheat paineet, että nytkin saisin. Nyt tunnen itseni ihan elämättömäksi hikipingoksi, jes.
Sekin minua jaksaa yllättää iloisesti varsinkin yläasteen jälkeen, kuinka paljon minulla on kavereita luokaltani. Yläasteella minulla oli luokallani kaksi kaveria ja muut taas olivat niitä, jotka eivät halunneet puhua minulle tai mitään.
Onpas nyt koulupitoista juttua, huhuuh. Tavallaan en odota kesäloman alkamista yhtään, vaikka se varmaan tekee hermoilleni ihan hyvää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti