Saimme äidin kanssa vihdoin pakattua vanhojentanssimekkoni ja vietyä sen äitini vaatehuoneeseen (itselläni ei ole ollenkaan henkaritilaa, jonne sen saisi) ja tuli aika alakuloinen fiilis, se päivä on mennyt jo ja tuskin vähään aikaan tulee tuota mekkoa päälle puettua tai mitään.
Lisäksi alkoi huvittaa äskeinen elämää suurempi ongelma äitini kanssa - emme kumpikaan muistaneet Paul McCartneyn lasten lukumäärää tai parin nuoremman nimeä. Ja sitä ennen kyyneleet silmissä muisteltiin Paulin keikkaa ja aawwiteltiin tälle artikkelille ja sille mitä Ringo sanoi Maccasta. (Ja äsken hihiteltiin sille, kuinka samannäköisiä Paul ja James ovat.)
Viime viikonlopun iskoleiri oli tavallaan aika ristiriitainen, päällimmäiseksi jäivät kuitenkin positiiviset fiilikset. Leiri itse oli kaiken kaikkiaan kivoin niistä kolmesta kevään iskoleiristä joilla olen ollut ja lauantai-ilta ja sunnuntai hymyilyttävät edelleen erinäisistä syistä. Perjantaina tunsin itseni aika paskaksi ja turhaksi - aluksi syystä, mutta sitten se lähti vähän käsistä.
Nykyään varsinkin olen huomannut kuinka totta se on, että ollakseen joskus täydellisen onnellinen, pitää välillä tuntea se vastakohtainenkin tunne, jotta se onnellisuus tuntuu yhtään miltään.
