Don't test me

Haluaisin tähän blogiin uuden otsikkokuvan, mutta kuvanmuokkausintoni on aika lähellä nollaa, joten saa nähdä milloin saan sen aikaiseksi.

Haluaisin lisää itsevarmuutta ja hyvän itsetunnon takaisin. Muuten kaikki on hyvin, mutta ne ovat kadonneet.

Haluaisin tehdä paljon kaikkea muutakin, mutten jaksa. Tai en tiedä, onko se jaksamisesta kiinni.

En pidä tästä tunteesta, kun mikään ei ole vialla ja minun pitäisi olla iloinen, mutta ei vain huvita olla.

This boy wants you back again

Pyysin, että asiat voisivat olla taas ennallaan, niin kuin ne olivat alkukesästä. En saanut, mitä pyysin. Sain enemmän, asiat ovat moninkertaisesti paremmin kuin silloin. Viimeiset kaksi viikkoa olen ollut paremmalla tuulella lähestulkoon koko ajan kuin pitkään aikaan.

Se, kun vihdoin oppii löytämään tasapainon kaikelle elämässä tapahtuvalle, on helpottavaa.

Anteeksi, tästä tuli aika lyhyt ja epäkiinnostavahko taas. Tai en tiedä, ehkä joku tämän silti lukee.

Olen rakastunut tuohon kuvaan. Vaikkei se olekaan peura (sata rasiallista suklaakeksejä sille, joka keksii, mistä peurapakkomielteeni tulee), niin silti. Aah, iPod Touchini taustakuva ♥

Et lux perpetua

Eilen olin onnellisempi kuin aikoihin. Vaikka kaikki minua vaivannut jo hetken aikaa sitten järjestyikin, en olisi uskonut, että kaikki menisi näin, hmm, hyvin.

En enää leiju pilvissä tai jossakin niiden läheisyydessä samalla tavalla kuin vaikka kaksikymmentäneljä tuntia sitten, mutta silti olen pohjimmiltani edelleen tyytyväinen kaikkeen. Hyvä on, pelkään tämän tunteen loppumista, maanpinnalle palaamista, mutta ehkei sitä tulekaan, ainakaan vähään aikaan. Seuraava viikko saattaa taas romuttaa kuvitelmiani, mutta ehkä on vain parasta elää hetkessä.

Toisin kuin reilu viikko sitten, todellisuuskin tuntuu mukavalta ja koen itseni tervetulleeksi muuallakin kuin kirjojen (tarkemmin sanottuna Pottereiden) sivuilla.

...

Alan vähitellen ymmärtää eskapismia, todellisuus ei ole tällä hetkellä minua varten.

Ja minua pelottaa, että pilaan sanoillani ihan kaiken. Jos olisin pysynyt hiljaa ja kärsinyt yksin hiljaisuudessa...

We get so complicated

Muistutus itselleni: Älä ikinä ajoita hillitöntä itkukohtausta sen ajaksi, kun pyöräilet hieman kovempaan tahtiin kotiin illalla ja olet hengästynyt ja sinulla on yskä. Opettele olemaan järkevä, ajattele. Jos oletat, että sinua ajatellaan, ajattele muita äläkä vain kuvittele tekeväsi niin.

En ihan oikeasti ymmärrä itseäni. Ennen kaikkeen vielä oli aina jokin suhteellisen järkevä syy, ainakin jokin selitys siihen, miksi käyttäydyin niin kuin käyttäydyin, tai miksi minusta tuntui miltä tuntui. Nyt masennun ilman syytä, itken ilman syytä tai asiasta jonka takia ei edes pitäisi itkeä, olen edelleen ihan vitun hankala ihminen ja liian monta kertaa lyhyen ajan sisällä olen suuttunut ilman syytä.

Eräs positiivinen (kai?) asia tästä kaikesta tuli mieleeni, kuitenkin. Olen tainnut kuitenkin olla taas kerran vainoharhainen, jos joku tässä on jotakin hajalle saamassa, se olen minä. Voin syyttää itseäni, vaikken pelkästään, niin ainakin osittain. Hah. Ja minä olen minäkin selityksen velkaa eräälle ihmiselle.

Ja tästä merkinnästä tuskin kukaan mitään ymmärtää, liian epämääräistä tajunnanvirtaa kaiketi. Tagit saattavat auttaa hieman.

Ja sain minä muuten vihdoin luokkakaveriltani lainaksi BFMV:n uusimman levyn lainaksi, piti saada se jo viime keväänä. Kyseiseltä levyltä otsikon lyriikat, yllätys sinänsä.

... nyt se taas alkaa

Edellisessä merkinnässä mainitsemani kärsivällisyys taisi tarkoittaa sitä, että jaksoin odottaa tätä päivää, enkä ruvennut hankalaksi. Ja tästä eteenpäin, myös. Minun on tajuttava, ettei kaikkea voi saada juuri sillä hetkellä ja kaikkeen ei voi saada vastausta heti.

Ja joo minäkin rakastan lukiota ja sitä, kun jo paria päivää ennen koulun alkua alan stressaamaan kurssivalintoja kun ne kusee enkä pääse muuttamaan niitä ja voi hitto. Jos eka vuosi meni ihmetellessä sitä, kuinka paljon odotettua rennompaa lukio oli, tämä ja seuraava vuosi menee tuskaillessa. Pitäisi osata päättää, mitä ihmeen aineita minä nyt sitten kirjoitan. Ja vanhojen tanssit. Voi jestas.

Stressaaminen on ihanaa. Eli perseestä.

Kaksi öistä kulkijaa, toinen matkaan eksynyt

Aikaisemmin suunnittelin, että seuraava postaukseni tulee olemaan jokin Potterhehkutusihkutusfanituspostaus, mutta vähän sellainen tunne, etten pysty siihen. Tai siis.

Juuri nyt tuntuu taas siltä, että kaikki ehkä järjestyykin jos vain jaksan olla kärsivällinen, odottaa ja katsoa. Se on vain ollut minulle aina niin vaikeaa. Olen aina sanonut olevani todella kärsimätön ihminen, mutta lähiaikoina olen vasta kunnolla tajunnut, kuinka valitettavan totta se onkaan. Se yhdistettynä siihen, että suutun/loukkaannun äärimmäisen helposti ja saatan sanoa jotakin vähän harkitsematonta, on toisinaan aika tuhoisaa. Ainakin itselleni, itseäni minä sillä taidan vain satuttaa. Ja sen tajuaminen satuttaa lisää.

Yhtä asiaa lukuunottamatta minulla on sellainen tunne, että osaan vihdoin hallita asioita ja jokin saattaa jopa mennä suunnitelmieni mukaan, eikä välttämättä edes sadan mutkan kautta. Jos vain jaksan odottaa, niin kaikki on hyvin. Toivottavasti.