Äitini oli paras ja pelasti eilisen illan - kuten saattoi huomata, olin aika maassa muutamien juttujen takia. Ja olisin varmaan viettänyt koko illan sänkyyn angstiseksi mytyksi käpertyneenä, ellei äiti olisi pakottanut minua telkkarin ääreen hänen kanssaan ja piristymääm. Ja oli kiva, vähän erilainen perjantai-ilta ♥
Tuli myös hetken mielijohteesta luettua läpi Twitteristä kaikki 900 tweettiäni, se oli hassua (koska äitini iPad on kiva ja muutakaan tekemistä ei ollut, kun en uskaltanut sivuhistoriaan jättää jälkiä kaiken maailman finfanfuneista sun muista).
Asiat ovat aivan yhtä päin persettä kuin eilenkin, ehkä pahemminkin, mutta en jaksa välittää, en yksinkertaisesti halua murehtia. En edes ole sulkenut asioita jonnekin syvälle piiloon, niin kuin joskus teen kun haluan hetken olla pirteä. Mietin kyllä päässäni taukoamatta päässäni tätä kaikkea, mutta en romahda. Hämmentävä tämä ihmeellinen kärsivällisyyden ja tyyneyden tunne, yleensä uhkaan räjähtää kappaleiksi ahdistuksesta ja pelosta pienemmistäkin asioista.
Ja minusta tuntuu, että saan ehkä ensimmäisen kerran lukion aikana maantiedon (tai biologian, yhdistän ne aina vähän kuin yhteen pakettiin) koealueen kokonaan kirjasta luettua. Aikaa tämä päivä ja huomen, eikä enää kuin vajaa 100 sivua jäljellä. Yay.
