Toivottavasti jollain 11.11.11 oli yhtä kiva päivä kuin se kaiken etukäteen hehkuttamisen (oikeasti, Twitterissä pariin päivään ei varmaan kauheasti muusta puhuttukaan) mukaan oli tarkoitus olla. Koska minulla ei todellakaan ollut. Koulupäivän aikana itseinho hiipi jotenkin salakavalasti pienten tapahtumien myöntä, iltapäivän aikana se pääsi valloilleen täysin ja iltaan mennessä olin romahtanut aika täysin. Yksi kamalimmista nuorten illoista ikinä.
Pelkäsin hieman aiheuttaneeni vahinkoa mielialani ja romahdukseni takia, mutta onneksi kaikki järjestyi ja tänään ainoat murheeni ovat flunssa ja se aika kuusta.
Asiasta kukkaruukkuun. Luovutin sen Luottamusjuoksu-NaNon kanssa jo viime viikolla, ehkä kolmantena kirjoituspäivänä, koska se tarina lässähti käsiin ja siitä ei vain tullut mitään, kaikki mielenkiintoisuus hävisi. Mutta torstaina hetken mielijohteesta päätin, että en minä NaNoilua kokonaan luovutakaan ja aloin kirjoittaa englanniksi tajunnanvirtana jotain tytöstä, joka alkaa kertoa lapsuudestaan ja siitä, kuinka on aina haaveillut siivistä. Sain kahden päivän aikana kasaan jo sen melkein 3000 sanaa ja tänään yritän vielä vähän kirjoitella. En minä sitä 50k sanaa kyllä marraskuun aikana kasaa saa, mutta mahdollisimman paljon silti yritän kirjoittaa.
Tarinan työnimi vaihtelee Varjosiipien ja Varjosiipisen tytön ja vastaavien välillä, mutta lopullisen nimi tulee olemaan kuitenkin englanninkielinen, kun tarinaa sillä kielellä kirjoitan. En ole varmaan koskaan ennen kirjoittanut tuollaista tekstiä, hämmennyn itsekin tuosta päähenkilö Shaden elämäävihaavasta ajatustavasta ja siitä, kuinka synkkää tuo teksti oikeasti on. Loppuratkaisukin minulla on mielessäni ja Shaden kohtalo on aika järkyttävä, mutta toisaalta niin lähellä onnellista loppua, kuin tarina voi saada. Ei sitä voi sanoa onnelliseksi, mutta jollain tavalla ehkä lohduttava.
Varjosiivet on hämmentävä tarina siksikin, että yleensä kaikki hahmot, jotka ovat minäkertojana kirjoituksissani, muistuttavat minua tavalla toisella, enemmän tai vähemmän, koska silloin heihin on helpompi eläytyä samaistuminen kautta. Mutta Shade ei muistuta minua paljon yhtään. Eikä minun edes tarvitse heittäytyä Shaden mieltä hallitsevaan epätoivoiseen mielialaan pystyäkseni kirjoittaa hänen näkökulmastaan. Se vain tulee jotenkin. Ja Shade jopa tuntuu uskottavalta hahmolta, ainakin omasta mielestäni.
Varjosiivet kuulostaa hyvältä nimeltä, ihan näin btw. Koko tarina kuulosta todella mielenkiintoiselta päähenkilön nimeä myöten, haluaisin joskus lukea sen. Itsellänikin meinaan aika synkähköä ja silleen... Ja on muuten totta, että on helpompaa eläytyä hahmoihin jotka muistuttavat itseään.
VastaaPoistaToivottavasti kirjoittaminen sujuu yhtä luontevasti ja jouhevasti loppuun saakka. :)
Miekin tykkään siitä nimestä ihan sikana, mutta kun se tarina on englanniksi niin tuntuisi jotenkin hassulta, että se nimi sitten olisi suomeksi : D ja se nimi ei suostu kääntymään englanniksi silleen että se kuulostaisi yhtä hyvältä... Ei mua enkunkielinen esim. biisistä napattu nimi suomenkielisellä tekstillä jostain syystä niin paljoa haittaa, mutta toisinpäin se tuntuisi oudolta.
VastaaPoistaTai sitten kirjoittamisen jälkeen käännän ja muokkaan tuon tarinan suomeksi niin voin pitää Varjosiivet sen nimenä :3 Tuon kirjoittaminen vain tuntuu juuri nyt luontevammalta enkuksi kun kauhea tarve käyttää sellaisia jänniä lauserakenteita jotka ei oikein suomeksi onnistu.
Niin tai voit pitää varjosiivet työnimenä, eiköhän se nimi sieltä ilmestyy kirjoittamisen lomassa ihan luonnostaan, näin luulen. : )
VastaaPoistaNiin, luultavasti : )
VastaaPoista