Olen aina arvostanut ihmisissä todella paljon epäitsekkyyttä ja kykyä ottaa muut ihmiset huomioon.
Ehkä juuri sen takia se on vielä kamalampaa tajuta, etten itse aina osaa olla sellainen. Haluaisin olla. Jos jollekulle tästä avautuisin, hän varmaan sanoisi, että niissä tilanteissa joissa olen itsekäs, minulla on syy siihen. Niin se kai on, mutta se tuntuu pahalta.
Hyvä tai ei, nyt minulla ainakin on tilaisuus todistaa, etten ole oikeasti sellainen. Osaan ajatella muita, käytän kaiken energiani siihen. Oli siitä sitten hyötyä tai ei. Teen parhaani.
Tajusin myös, etten tehnyt virhettä päättäessäni tehdä kuten ennenkin, tällä kertaa se oli paras vaihtoehto. Kyllä tämä tästä. Toivottavasti.
Juuri nyt en jaksa turhautua siitä, että tätä tuskin kukaan lukee tai ei ainakaan kommentoi (ei ihmekään, ei kukaan saa näistä jutuistani mitään irti), sillä ainakin tämä helpottaa. Kunnes se iskee tajuntaani, että loppujen lopuksi noin ajattelu ei ole kovinkaan epäitsekästä.
Hitto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti