Don't know why but I wish that maybe I could lose myself

Turha sitten odottaa tältä kirjoitukselta yhtään mitään järkevää sisältöä tai loogisuutta tai ymmärrettävyyttä kaikilta osin tai yhtenäisyyttä. I have warned you.

Tänään iltapäivällä tajusin sen, kuinka samanlainen "tilanne" minulla paria pientä poikkeusta lukuun ottamatta on juuri nyt verrattuna toissasyksyyn. (Paniikkikohtauksia useampana päivänä viikossa huonon itsetunnon ja koulustressin takia.) Olen pohjimmiltani onnellinen ja monet asiat ovat paremmin kuin vähään aikaan. Mutta sitten pienehkö, kouluun liittyvä asia alkaa stressata hetki hetkeltä enemmän. Pystyn sulkemaan sen aina välillä ulkopuolelle, en ajattele sitä, mutta ahdistus jää. Jossain vaiheessa onnistun kääntämään sen omaksi viakseni - minussa on vikaa, minä teen väärin, olen paska. Itsetuntoni valuu todella alas. Ja uhkaan sotkea nekin asiat, jotka ovat hyvin ja joiden takia ei pitäisi ahdistua.

(Ei luoja, kirjauduin tässä välissä sisään Irc-Galleriaan ja sinne oli tullut pyyntö osallistua johonkin MLL:n tyttökyselyyn, joka koskee mm. tyttöjen itsetuntoa. Kivaa.)

Enkä oikein ymmärrä, miten ihmeessä poikaystäväni jaksaa niin ihmeen hyvin tuota puolta minusta, päädyimme puhumaan asiasta - tästä epävarmuus/itsetuntohässäkästä - hieman viime viikonloppuna. Olen toisinaan aivan älyttömän vaikea ihminen, herkkä, äkkipikainen (toisaalta en pitkävihainen, lepyn suurin piirtein sekunnissa). Mutta silti hän jaksaa ja pysyy tyynenä kun itse olen ihan ihme temperamenttinen sekopää. Tuli muuten eilen tasan puolitoista vuotta täyteen ♥

Kävin tänään kampaajalla sopimassa vanhojentanssikampauksestani ja samalla pikaisesti kokeiltiin, miltä se tulee näyttämään ja tämä on tosi kiva. Ja hämmentävää, että hiukseni ovat siitä iltapäivästä lähtien pysyneet kiharina. Normaalisti nämä pysyy kiharina ehkä sen 15 minuuttia ja lässähtävät sitten. Ehkä en vaan itse osaa.

Ja nyt on uusimman TVD-jakson vuoro. Ja huomenna parhaan kaverin kanssa shoppailemaan, jee.

Okei ei tästä ihan niin epämääräinen tullut.