Ikävöitkö minua koskaan?
Kyllä sinä muistat,
Sen minä tiedän.
(Kuinka voisimmekaan unohtaa?)
Mutta toivotko ikinä niitä hetkiä takaisin?
Silloin kun kaikki oli helppoa,
Oli vain aurinko ja nokkoset.
Ei meitä enää ehjäksi saa,
Myönnän sen kyllä.
Emme loksahda paikoilleen palapeliin,
Emme ole enää samaa kuvaa.
Haluaisin vain sanoa kiitos.
Kyllä sinä muistat,
Sen minä tiedän.
(Kuinka voisimmekaan unohtaa?)
Mutta toivotko ikinä niitä hetkiä takaisin?
Silloin kun kaikki oli helppoa,
Oli vain aurinko ja nokkoset.
Ei meitä enää ehjäksi saa,
Myönnän sen kyllä.
Emme loksahda paikoilleen palapeliin,
Emme ole enää samaa kuvaa.
Haluaisin vain sanoa kiitos.
~
Tuon runon voi ajatella monella tavalla, kukin miten haluaa, mutta itse ajattelin tätä kirjoittaessa entistä ystävyyttä. Emme ole olleet enää muutamaan vuoteen ystäviä ja olen hyväksynyt sen, vaikken oikein vieläkään tiedä miten ja milloin niin kävi. Satuin näkemään kyseisen henkilön eräänä aamuna - okei, näen usein, mutta tällä kertaa aloin ajatella asiaa - ja aloin miettiä, ikävöikö hän koskaan minua tai muisteleeko hän niitä vuosia naureskellen ja hymyillen kuten minä.
En tiedä.
~
Olen saanut opiskelumotivaationi taas takaisin. (Se siis tarkoittaa sitä, että hämmentävä enkkuperfektionismini on palannut. Ei pitäisi uskaltaa haaveilla laudaturista, vaikka ehkä minusta voisi olla siihen. Mutta petyn kuitenkin.)
Joskus kans ku näkee vanhoja kavereita/tuttuja ni mietin että miettiiköhä ne ikinä minuu tai ikävöikö. Teijän seurisihmisten kanssa on nykyää vähän tuommonen tilanne :o En ois muutama vuos takaperin oikee uskonu, olin varma että himmailen sielä 30 asti :'D
VastaaPoistaRuno on muuten nätti, ite tulkitsin sen vähän romanttisemmalt pohjalt ja aluks olin ihan et apua mitä on tapahtunu mut onneksi selvensit :')
Opiskelumotivaatiota mullekin kiitos!
Hehh, mulla olikin tossa runossa tarkoituksena, että sen voisi ajatella kans romanttisessa mielessä, niin oli pakko selventää ettei kukaan ihmettele : D
PoistaMullakin se opiskelumotivaatio kyllä katos taas jo...